Koti Luopajärvelle

Alta löydät perustietoa Luopajärven kylästä ja palveluista sekä vapaista tonteista ja kylän vuokra-asunnoista.

Luopajärven kylä ja palvelut

Luopajärvi on Jalasjärven kunnan pohjoisosassa sijaitseva 750 asukkaan kylä. Vilkasliikenteinen Seinäjoentie eli Valtatie 19 halkoo Luopajärvelle ominaista viljelylakeutta tarjoten hyvät liikenneyhteydet sekä Jalasjärven keskustaan (noin 12 km) että Seinäjoelle (noin 20 km) ja Rengonharjun lentokentälle (noin 15 km). Tie halkaisee peltoaukean, jolla viime vuosisadan alkupuolella kuivatettu ja kylälle nimensä antanut Luopajärvi on lainehtinut. Edelleenkin peltoja reunustavat kumpareille rakennetut talorykelmät hyvin hoidettune ympäristöineen antaen ohikulkijan silmälle mahdollisuuden levätä kauniissa maalaismaisemassa.

Seinäjoen kaupungin läheisyys ja kylän monipuolinen yrityselämä sekä vahva maatalous tarjoavat hyvät työmahdollisuudet nykyisille ja tuleville asukkaille. Lentokentän ansiosta pääkaupunkikin on vain reilun tunnin matkan päässä Luopajärveltä.

Neliopettajainen noin 100 oppilaan kyläkoulu tarjoaa loistavat puitteet 1.-6. luokan perusopetukselle omalla kylällä. Koulun yhteydessä järjestetään myös esikouluopetusta. Koululta löytyy jääharrastuksiin kaukalo, jonka pohjaa voi kesäisin käyttää tenniksen tai jalkapallon pelaamiseen. Leikkikenttiä kylältä löytyy kolme: koululta, asuntoalueelta Poronkäälytien varresta ja kylän keskustasta seurakunnan kerhotilan yhteydestä. Kerhotilossa järjestetään alle kouluikäisille päiväkerho- ja perhekerhotoimintaa. Kylässä on kunnallinen perhepäivähoitaja, ryhmäpäivähoito Huvikumpu sekä väliaikaista päivähoitoa kunnes Luopajärveltä löydetään sopiva paikka uudelle päiväkodille.

Kylällä on oma, valaistu pururata, jossa voi kesällä lenkkeillä ja talvella hiihtää. Valaistu latuosuus on 1,6 km, jonka lisäksi löytyy 3 km ja 5 km lenkit. Pururata ja ladut ulottuvat kylän keskustasta Nuorisoseurantalo Pohjolalta aina koululle saakka. Kylän keskellä sijaitseva Nuorisoseurantalo Pohjola toimii erilaisten juhlien ja tilaisuuksien pitopaikkana. Nuorisoseuran tapahtumien yhteydessä pidettävä kyläkahvila toimii kaikkien kyläläisten olohuoneena.

Aktiivinen Nuorisoseura järjestää kyläläisille erilaisia aktiviteetteja muun muassa laskiaisriehan ja päivällisten muodossa. Niiden yhteydessä on useasti erilaisia kilpailuja tai liikuntamahdollisuuksia niin aikuisille kuin lapsillekin. Nuorisoseuran lisäksi kylällä toimintaa tarjoavat Jalasjärven kansalaisopiston piirit, Jalasjärven naisvoimistelijat ja metsästysseura Alapään Eränkävijät. Luopajärvellä voit siis harrastaa liikuntaa tai terävöittää kädentaitojasi, sienestää, marjastaa tai jopa harrastaa metsästystä.

Luopajärven keskustassa läheisyydessä sijaitsee kylän suurin yksittäinen työnantaja ja näkyvin maamerkki Luopajärven Saha Oy, jonka kyläläisten yhteistyöstä alkanut historia kantaa vuoteen 1913 saakka. Saha työllistää yli 20 henkilöä ja on merkittävä puutavaran jalostaja kotimaan ja ulkomaan markkinoilla. Kylän keskellä on hyvinvarustettu Lautamäen elintarvike-, maatalous- ja rakennustarvikekauppa, joka tarjoaa asiantuntevia palveluitaan myös naapurikuntienkin viljelijöille ja rakentajille. Kaupan yhteydessä toimii myös asiamiesposti, joka on auki kuutena päivänä viikossa. Parin kilometrin päässä keskustasta, Tukevanmäellä toimii myös Japoma Oy, entinen Jalasjärven polttomaalaamo, joka tarjoaa erilaisia jauhe- ja polttomaalauspalveluita. Monipuolista yrittäjäkenttää laajentaa Lautamäki Motorsports, joka on autourheiluvarusteiden erikoisliike. Myymälä sijaitsee kylän keskustassa, mutta toimittaa varaosia ja välineitä myös postin ja matkahuollon kautta kaikkialle Suomeen. Luopajärveltä löytyy myös oma taksipalvelu, Mäntykosken taksi sekä muutaman kilometrin päästä keskustasta parturi-kampaamo Jaanan Kutri. Asiointiliikenne sekä Seinäjoen että Jalasjärven suuntaan onnistuu tarvittaessa myös julkisilla liikennevälineillä.

Tontit

Tontit ja myynnissä olleet omakotitalot ovat olleet Luopajärvellä kysyttyjä kylän sijainnin vuoksi. Kylällä on jatkuvasti käynnissä useampia omakotitalon rakennusprojekteja. Mikäli olet kiinnostunut muuttamaan Luopajärvelle, voit ottaa yhteyttä Nuoriseuran johtokuntaan kylään ja tontteihin tai Jalasjärven kuntaan asumiseen ja rakentamiseen liittyvissä asioissa.

Lisätietoja asumisesta saat myös Jalasjärven kunnan kotisivuilta. Vapaita tontteja Luopajärvellä ja muualla kunnassa pystyt myös etsimään karttapalvelun avulla osoitteessa http://www.karttatiimi.fi/jalasjarvi/map.php. Valitse ylävalikosta ”Kohteet ja palvelut” ja avautuvasta listasta kohta ”Vapaat tontit”. Valitsemalla ”Luopajärvi” avautuu vasempaan reunaan lista vapaista tonteista, joita valitsemalla kartta näyttää tonttien sijainnin. Klikkaamalla kartalla olevaa kohdetta tai valitsemalla kohteen vasemman reunan listasta ja painamalla ”Avaa” saat esiin lisätietoja kohteesta.

Tiedustelut Jalasjärven kunnan tonteista Luopajärvellä tai kunnan asuinalueilla muualla kunnassa voit osoittaa Harri Maunumaalle 0400-978 774 tai kunnan keskuksen kautta 06-458 0111 tai asuntosihteeri Tuula Kalmarille 06-458 0203.

Jalasjärven kunnan vapaat tontit 7.3.2011

Lähde: http://www.karttatiimi.fi/jalasjarvi/map.php

Yksityisillä myynnissä olevat tontit ja omakotitalot 7.3.2011

Sahatie 218, tila Kariluoma, RN:o 1:383, 2 tonttia, lohkottavissa sopimuksen mukaan. Hinta sopimuksen mukaan. Tontit ovat lähellä koulua ja kunnan vesijohtoa. Myyjä: Mika Huotari, 050-550 3472.

Hannulantie, tila RN:o 12:260, määräala 1-2 ha, lohkottavissa sopimuksen mukaan. Hinta 1 €/m² + puusto. Omakotitalotontti, metsämaata ja kunnan vesijohto lähellä. Myyjä: Antti Järvelä, 050-307 1960.

Otamme mielellämme vastaan ilmoituksia myynnissä olevista tonteista tai omakotitaloista. Mikäli haluat kohteesi listattavan oheen, ota yhteyttä tonttivastaava Sami Männikköön tontit(at)luopajarvi.com.

Vuokra-asunnot

Kunnan vuokra-asuntoja Luopajärvellä on 4 kappaletta. Lisätietoja saat isännöitsijä Elise Simolalta 06-457 5100 tai Jalasjärven kunnan kotisivuilta.

Yksityisiä vuokra-asuntoja on 7 kappaletta. Lisätietoja niisä ja mahdollisesti vapautumassa olevista asunnoista saat Mikko Anttilalta 050-597 2169.